Olen käynyt aika ajoin tekemässä koulutöitä kaupungin lähikirjastossa. Sieltä voi buukata sellaisen oman opiskeluhuoneen. Siellä on langaton netti ja kohtuu rauhallista, joten koulutöitä tulee tehtyä paljon tehokkaammin kuin kotona.

Tietenkin huonetta varatessa pitää kirjaston sedälle tai tädille antaa nimi. Sitä jos sanoo ensin etunimen ja sitten sukunimen, niin tuntuu tyhmältä kun kirjaan tulee merkintä "Jaakko 12-19". Älytöntä. Sehän voisi olla kuka tahansa Jaakko! Tai ei ehkä kuitenkaan täällä. Pitää vaan kestää. Toisaalta tuntuu taas jäykältä sanoa pelkkä sukunimi. Sitten tulee sellainen olo, että ne luulee, että mun etunimi onkin mun sukunimi. Jos niille sanoo sukunimen, niin mulla on ollu tapana sanoa että se nimi on sitten mun sukunimi. Taitaa se olla aika tyhmää, koska ruotsalaisille (ja varmaan kaikille muille paitsi Eestiläisille ja Karjalaisille) suomenkieli on sellainen ymmärryksen Final Frontier. Kun kirjaston informaatiovirkamies sitten alkaa kirjoittaa etunimeäni varauskirjaan, niin sitten saa ohjata: "det är med två a och två k". Ultima Thule.

Oikeasti sillä ei ole mitään väliä mitä siinä loppuenlopuksi kirjassa lukee. Jotenkin sitä tulee outo fiilis, jos oma nimi ei sano muille ihmisille yhtään mitään. Eikä edes mitään eroa etu ja sukunimellä. Suomessa ei kauheasti ole tullut mietittyä sellaisenkaan asian merkitystä ja vivahdetta kun oman nimensä. Ehkä voisi kokeilla kirjastotätien huumorintajua ja alkaa keksimään niille mahdollisimman vaikeita ja pitkiä nimiä siihen kirjaan laitettavaksi. Sitten testimielessä pitää kirjaa siitä, koska ne alkaa tarkistamaan mikä se nimi nyt oikeasti onkaan...